Tässä tämän päivän teksti:
| Id | Päiväys | text | Lainaus | Ajatuksia päivän tekstistä |
|---|---|---|---|---|
| 342 | 15/01/2026 | ENNEN AAVISTAMATON SISÄINEN VOIMANLÄHDE Harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta jäsenemme huomaavat löytäneensä ennen tiedostamattoman sisäisen voiman lähteen, jonka he pian tunnistavat omaksi käsityksekseen itseään suuremmasta Voimasta. |
NIMETTÖMÄT ALKOHOLISTIT, s. 552 | Ensimmäisistä päivistäni lähtien AA:ssa, kun ponnistelin kohti raittiutta, löysin toivoa näistä perustajien sanoista. Pohdiskelin usein sanoja: "he olivat löytäneet ennen aavistamattoman sisäisen voimanlähteen". Kysyin itseltäni, miten voin löytää Voiman sisältäni, koska olen voimaton? Aikaa myöten, aivan kuten perustajat olivat luvanneet, asia valkeni minulle. Minulla oli aina ollut valinnan mahdollisuus hyvän ja pahan, epäitsekkyyden ja itsekkyyden, tyyneyden ja pelon välillä. Tuo itseäni suurempi Voima on myötäsyntyinen lahja, jota en ollut tunnistanut, ennen kuin saavutin raittiuden päivä kerrallaan elämällä AA:n kahdentoista askeleen mukaisesti. |